Syöpätietoutta

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa. Se myös aiheuttaa noin 850 miehen kuoleman vuosittain (Suomen Syöpärekisteri). Eurooppalainen satunnaistettu eturauhassyövän seulontatutkimus on osoittanut PSA-pohjaisen seulonnan alentavan eturauhassyövän aiheuttamaa kuolleisuutta noin 20 %, mikä vastaa yhtä estettyä kuolemaa 781 kutsuttua miestä kohti 13 vuoden aikana. Tämä on vastaava tai hiukan suurempi vaikutus kuin rintasyövän mammografiaseulonnassa.

Eturauhassyöpä on usein pitkään oireeton, mutta pidemmälle ehtineessä syövässä oireet liittyvät usein virtsaamisvaikeuksiin, verivirtsaisuuteen tai luustoetäpesäkekipuihin. Verestä määritettävä prostata-spesifinen antigeeni (PSA) on usein koholla jo oireettomassa vaiheessa, mutta useimmiten poikkeavan PSA-arvon taustalla on jokin hyvänlaatuinen eturauhassairaus (esimerkiksi hyvänlaatuinen liikakasvu, tulehdus).

Paikallisen eturauhassyövän hoitona käytetään yleensä eturauhasen poistoleikkausta tai sädehoitoa. Hoidon yleisiä haittavaikutuksia ovat erektiohäiriö, virtsankarkailu, tiheävirtsaisuus ja suolisto-oireet. Levinnyttä eli etäpesäkkeitä lähettänyttä eturauhassyöpää ei voida parantaa, mutta taudin etenemistä voidaan hidastaa lääkehoidoin.